Aloitin siis jumppaohjaajan urani Yliopistoliikunnalla. Tein satunnaisia hajatunteja silloin tällöin, omia tunteja minulla ei koskaan ollut muutamaa enempää. Tähän väliin täytyy sanoa, että Yliopistoliikunnalla oli hauskaa ohjata pääosin yhdestä syystä. Asiakkaat olivat aivan mahtavia ja se oli todella hauskaa, kun sai itsekin revitellä kunnolla kun ei tarvinnut erityisesti miettiä ihmisten mahdollisia selkävaivoja tms. Lisäksi rakastin ...

Ajattelin vähän valottaa taustojani ja syitä, miksi minusta tuli jumppaohjaaja. Asiat ovat edenneet hyvin kronologisesti, joten selkeintä lienee käydä jumppahistoriani läpi alkupisteestä nykyhetkeen. Olen siis syntynyt vuonna 1982, joten tapahtumat alkavat ollessani 16 ja lukion ensimmäisellä luokalla. Tässä osassa minusta tulee jumppaohjaaja. Toisessa osassa kerron jumppaohjaajan urastani tähän ...

Kuten sanottu, ohjatut tunnit jäävät minun osaltani tänä syksynä aika vähäisiksi. Liikunta-addikti kun olen, on kuitenkin sanomattakin selvää, että jotakin on tehtävä päivä kuin päivä. No joo, yritän minä pitää yhden lepopäivän viikossa.Olen suunnitellut useasti meneväni asiakkaaksi jollekin tunnille, mutta tähän mennessä helppous on vienyt voiton ja olen päätynyt ...

Olen päässyt taas tänä kesänä uudelleen spinnauksen makuun. Opiskelujeni alkuvaiheessa aika oli kortilla, joten liikunnan piti olla mahdollisimman tehokasta suhteessa siihen käytettyyn aikaan. Niin löysin spinningin. Kävin ainakin viitenä päivänä viikossa polkemassa ja yleensä kaksi tuntia putkeen ellei kyseessä ollut 75 minuutin tunti. Nautin sanomattoman paljon siitä, kun minulle tuli aivan järjetön hiki, kuin hana ...

CrossFit on Amerikassa suuren suosion saavuttanut treenimuoto, jossa yhdistetään muun muassa painonnostoa ja voimistelua. Harjoittelemisen tarkoitus ei ole erikoistua vain yhden ominaisuuden kehittämiseen muiden kustannuksella vaan kehittää voimaa, kestävyyttä, nopeutta, liikkuvuutta ja koordinaatioa monipuolisesti. Tätä kutsutaan toiminnalliseksi ...

Ainahan se on mielessä, liikunta. Tai no, kellä on, kellä ei. Mutta liikkumisen pitäisi olla kaikkien mielessä ainakin silloin tällöin. Liikunnan ei tarvitse olla työlästä hampaat irvessä puurtamista jos se ei ole Sinun juttusi (pieni hiki ei tosin olisi pahitteeksi). Seksi ja tanssilattialla bilettäminenkin lasketaan. Tosin edellisessä pitää sitten tehdä muutakin kuin maata. Tee mitä teet kunhan teet sitä säännöllisesti ja riittävän kauan eli yhteensä muutaman tunnin viikossa. Ja vedä edes kerran se hiki pintaan. Jos tämä esipuhe ei saanut Sinua vielä lähtemään lenkille tai kuntosalille, lue seuraava lista ja mieti sitten uudestaan. Miksi siis kannattaa harrastaa ...

Eihän tässä olekaan vierähtänyt kuin reilu puoli vuotta sitten edellisen postauksen! Ajattelin vähän päivitellä kuulumisiani näin syyskauden kynnyksellä. Kevät meni aika tiukasti työn parissa, joka viikko taisi olla keskimäärin sellaiset 20h (joista ruhtinaalliset 1,5h venyttelyä). Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minulla alkoi olla aika selkeitä työuupumuksen merkkejä jo alkukeväästä, joten heinäkuun loma tuli kyllä ...

Uusi Bodypump-ohjelma on viimein lähtenyt pyörimään Suomenkin ...