Tukkoinen kroppa
- Kerttu-Liisa
- elokuu 14, 2009
- Blogit
- 5 Comments
Huhhuh. Vähän kauhistuttaa, kun tutkin syksyn aikataulua. Jumppaa on syksylle buukattuna 18,5 tuntia/viikko. Tällä viikolla jumppia on ollut puolet vähemmän ja olen silti aivan tukossa. Kokonaisuudessaan olo tuntuu turbojäykältä ja normitreenit salilla sujuvat kuin tervassa rämpien. Onneksi viikonloppuna on tiedossa muutaman päivän breikki.
Liikunta on hyvästä, mutta siitäkin voi intoutua liikaa. Myönnän itsekin olevani addikti: minun on päästävä hikoilemaan tietty määrä mieluiten päivittäin, jotta tunnen ansainneeni levon. On siis täysin normaalia, että treenaan ensin kaksi tuntia salilla ja vedän perään vielä toiset kaksi tuntia jumppaa. Syksyllä yritän keventää ”omia treenejäni”, näinköhän tulee onnistumaan…
Vielä pari vuotta sitten lepopäivät olivat minulle suorastaan kirosana. Nyttemmin kroppa kyllä kertoo, milloin on tauon paikka. Usein olen tosin sortunut tunkemaan kalenterini niin täyteen jumppia, että moneen viikkoon pisin tauko liikunnasta on ollut reilu vuorokausi. Mutta kuten jo aiemmin olen maininnut: täysi kalenteri näyttää niin paljon paremmalta kuin tyhjä!
Yhteenvetona: pitäkää pää kylmänä kaikenlaisia jumppia varatessanne. Jos sinne salille on päästävä joka päivä, kannattaa valita erilaisia tunteja eli ei pelkästään Body Pumppia (3 krt/vk riittää) vaan myös kehonhuoltoa ja pehmeämpiä tunteja.








