Kaksi etusuoraa, alakoukku, snap kick…Tätä meikäläisen arki on ollut käytännössä viime viikonlopusta lähtien. Olin siis Body Combat -koulutuksessa ja täytyy myöntää, että jäin kertalaakista koukkuun. Aivan käsittämätöntä, millainen energia tunnilla jyllää! On mieletön tunne, kun voi eläytyä taekwondomestarin rooliin ja tuntee, miten voima virtaa keskivartalosta varpaisiin asti potkujen tullessa yhä terävämmiksi.
No, viime viikonloppuna kaikki ei kuitenkaan mennyt heti aivan putkeen. Jo perjantaina kävi selväksi, että tekniikan kanssa on aika paljon tekemistä. Kaikkein vaikeimmaksi asiaksi osoittautui suojauksen pitäminen. Melkein teki mieli laittaa silmät kiinni, kun ensimmäistä kertaa katsoin videolta omaa huitomistani. Tietty samalle kurssille osuivat kaiken maailman kickboxingin ja jujutsun harrastajat, joten rima ei ainakaan ollut turhan matalalla. Onneksi kolmen päivän tehoharjoittelu tuotti tulosta ja viimeisessä ohjauksessa tulos oli jo paljon parempi.

Uskottavuuden lisäämiseksi on syytä olla asianmukaiset varusteet (kuvassa kustomoidut muay thai -shortsit).
Lauantaiaamuna oli mukava vääntäytyä salille, kun koko yläkroppa, vatsalihakset ja kyljet olivat totaalijumissa (esim. takin päälle laittaminen osoittautui yllättävän haastavaksi). Body Combat on todella kokonaisvaltaista treeniä: jotta liikkeet pysyvät tiukkoina ja terävinä, keskivartalon lihasten on oltava koko ajan jännitettyinä. Jos tunnin vetää täysillä, kuluu kaloreita combat-kävijöiden kertoman mukaan keskimäärin 10 kcal/kg (60 kg painava henkilö kuluttaa siis noin 600 kcal tunnissa). Ei hullummin ilmaan huitomisesta!
Jes, taidankin tästä lähteä itse combatoimaan tunnille. Eka ohjaus on buukattu parin viikon päähän, joten tässä on kyllä hyödynnettävä ihan kaikki mahdolliset tilaisuudet harjoitella. Kia kaha!
Related posts:
