Jumppasalista kuntosalille

Tämä vuosi on alkanut varsin vauhdikkaasti, kuten kaudet yleensäkin alkavat. Ensimmäisinä viikkoina ei juuri muuta ehdi kuin suunnitella uusia ohjelmia ja harjoitella niiden ulkoamuistamista. Kun pääsee taas tuttuun rytmiin, alkaa ehtiä muutakin (kuten kirjoittaa blogia ;) ). Täytyy sanoa, että on itselläkin vähän erilainen fiilis jumpata, kun salit pullistelevat ääriään myöten täynnä innokkaita jumppaajia. Aina väenpaljous ei tosin ole hyvä asia: jos perusvälineet, kuten matot, loppuvat alkaa homma karata käsistä ja pahasti. Eli ihmiset: älkää menkö tunneille “salaa”, jos huomaatte sen olevan täynnä!

Salilla käymällä saa kasvatettua hauista...

Tänä vuonna olen päättänyt laajentaa reviiriäni ja olen aloittanut kuntosaliohjaajakurssin. Maaliskuussa on loppukoe ja sen jälkeen pääsen toivottavasti tositoimiin myös yksilöohjauksen puolella. Ensimmäinen kurssiviikonloppu oli antoisa, mutta erittäin raskas. Kymmentuntisia päiviä, joista vähintään puolet on yleensä luentoa. Olen kyllä oppinut jo nyt paljon: lihaskuntoliikkeistä saa yllättävän paljon enemmän tehoja irti, kun keskittyy tekemään liikkeet oikein ja erityisesti oikeilla lihaksilla. Pitänee mennä lauantaina itse vähän ähkimään salille testaamaan oppeja käytännössä.

No related posts.