
Jotain tämänsuuntaista mullekin, kiitos.
Olen päättänyt aloittaa otsikon mukaisesti Operaatio Hauiksen. Aion parin seuraavan kuukauden ajan aina (tai vähintään joka toinen kerta) salilla käydessäni pumpata tiukasti hauista. Ongelma ei ole siinä, ettenkö jaksaisi nostaa mielestäni tarpeeksi isoja painoja. Syy on puhtaasti kosmeettinen: haluaisin vain saada vähän muodokkaammat käsivarret. No joo, olisi Body Pumpissakin ihan kiva jaksaa vääntää hauisbiisi 7 kg/pää. Tällä hetkellä on siis kutoset kierroksessa.
Toinen ongelma on punnertaminen. Se näyttäisi niin paljon paremmalta, jos pystyisin vetämään punnerrukset “miesten versiona” eli suorin vartaloin. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on tekniikasta eikä niinkään voiman puutteesta. Pakko olla: tunnilla eräs asiakas, jonka penkkipunnerruspainot ovat puolet pienemmät kuin allekirjoittaneella, veteli suorin vartaloin ykkösiä todella kevyen näköisesti. Siispä alan myös harjoitella punnerruksia aina aamujumpan yhteydessä.
Ja sitten jymypaukku: minusta tulee Body Combat -ohjaaja! On sanomattakin selvää, että olen aivan innoissani. Koulutus on noin kuukauden kuluttua. Ehkä combatin ohjaaminen auttaa minua ainakin noissa punnerruksissa…Tai jos käy kuten NZ Glennille, niin puolen vuoden päästä meikällä on tiukka sixpack näkyvissä!
Related posts:
Harjoitus tekee mestarin, kuuluu vanha sanonta. Sitten vaan treenaamaan niin hauiksia kuin ojentajiakin. Tsemppiä ja hyvää syksyn jatkoa Sinulle, Kerttu-Liisa.
Nyt on jo pakko kommentoida kymmenen vuotta salilla käyneenä, että ei se hauis taida ihan parissa kuukaudessa sieltä esiin tulla. En toki halua masentaa millään lailla.
Käsivarressa on muuten muitakin lihaksia, kuten ojentaja, hartia.. Lihasten esiintuloon vaikuttaa joka tapauksessa ennen kaikkea rasvaprosentti, eli sitä sitten vaan pienemmäksi jos haluaa näkyvyyttä.
Punneruksista veikkaisin puutteellista keskivartalon voimaa, joka vaikuttaa yllättävän paljon asennon ylläpitoon. Eli poikittaisen vatsalihaksen (voima) harjoitteita.
Olisi kiinnostava tietää, että mistä olet saanut jumppaohjaajan koulutuksesi? Ajattelin kun kirjoitit tuossa aiemmin, että olet koulutukseltasi myös diplomi-insinööri. Mutta missä olet siis saanut jumppaohjaajan koulutuksen/taidot?
Hupsista keikkaa, admin ei ollut valveutunut ja unohti julkaista kommentit. Noh nyt on julkaistu
Elina: Varsinaista jumppaohjaajan (perus-)koulutusta minulla ei ole, lukuisia “pikkukoulutuksia” kylläkin. Eli ihan omalta harrastepohjalta on homma lähtenyt käyntiin.
Ohjaajakollega: Voi olla, että asennossa on jotain vikaa. Olen tosin treenannut poikittaista vatsalihasta 10-15 min joka aamu jo kymmenen vuoden ajan…
Minkäslaista harjoitetta olet poikittaiselle tehnyt? Joka päivä ei tarvitse treenata, itse asiassa kehitystä tulee kyllä 1-3 kerralla viikko. Vika ei toki välttämättä ole poikittaisessa vatsalihaksessa, mutta tämä tuli ensimmäisenä mieleen.
Lähinnä teen hooveria ja kylkiharjoitteita erilaisina versioina. Aamujumpasta on tullut sellanen rutiini, tietty vaihtelu liikkeisiin voisi olla hyvästä.
Tarkoittaako se,et siirryit kutosiin, niin kuin salilla vai pumpissa? Itsekin taas siirryin pitkästä aikaa habaa tehdessä 6kg painoihin, jej! Tsemppiä sinne!
Pumpissa käytän “normipainoina” kutosia, joskus menee tsägällä jopa seiskat (silloin, kun en ole vetänyt pumppia viitenä edellisenä päivänä
). Salilla olen tehnyt lyhyempiä sarjoja isommilla, tyyliin 8 kilon käsipainoilla. Suosikkiliikkeeni on ehdottomasti yhden käden hauiskääntö.
Voisiko Bodypumpin punnerruksiin vaikuttaa juuri se että tangossa painoja on puolet enemmän kuin muilla ja siten rintalihas on loppua kohden paljon väsyneempi kuin pienempiä painoja käyttävillä?
Ei ne punnerrukset kyllä vaan siitä hauiksesta ole kiinni
Mulla itselläni ei kauheasti näy habaa, mutta saan ihan kepeästi miesten punnerruksina suoralla kropalla monia kymmeniä toistoja. Se on vaan harjoituksen ansiota, koska siis punnerran treenien lisäksi kotona monena päivänä viikossa 50-100 punnerrusta yhteensä sarjoina. Kehittyi kyllä aika nopeasti, suosittelen!