Olen päässyt taas tänä kesänä uudelleen spinnauksen makuun. Opiskelujeni alkuvaiheessa aika oli kortilla, joten liikunnan piti olla mahdollisimman tehokasta suhteessa siihen käytettyyn aikaan. Niin löysin spinningin. Kävin ainakin viitenä päivänä viikossa polkemassa ja yleensä kaksi tuntia putkeen ellei kyseessä ollut 75 minuutin tunti. Nautin sanomattoman paljon siitä, kun minulle tuli aivan järjetön hiki, kuin hana olisi avattu. Vaihdettuani yksityiseltä puolelta yliopistoliikuntaan spinning jäi, koska sitä ei vielä tuolloin yliopistolla ollut tarjolla.
Tänä kesänä minulla on ollut taas pitkästä aikaa omina tunteina spinningiä ja olen jälleen kerran päässyt toteamaan lajin mahtavuuden. Kun vielä on itse ohjaajana, ei musiikistakaan voi valittaa. Olen parhaillaan suunnittelemassa syksylle uutta ohjelmaa ja käynnissä on armoton biisien metsästys. Syksyllä minulla ei ole “omina tunteina” lainkaan ns. freestyle-jumppatunteja, joihin pitäisi suunnitella koreografia ja liikkeet itse. On aika vapauttava tunne, kun ainoa haaste on musiikin etsiminen!
Muistan, että aiemmin spinningiä harrastaessani minusta oli ihanaa vääntää “mäkiä” eli polkea hitaaseen tempoon isoilla vastuksilla. Nykyään parasta ovat tasamaat tai loivat ylämäet, joissa saa helposti nostettua sykkeen huimiin lukemiin. Myös nopeatempoinen polkeminen seisaaltaan, “juokseminen”, on hauska tekniikka, jossa pystyy treenaamaan keskivartalon kontrollikykyä. Ja tietenkin isoilla vastuksilla tehtävissä kiihdytyksissä saa mukavasti reidet maitohapoille
.
Tervetuloa testaamaan uutta ohjelmaa Esport Centeriin Espooseen alkaen su 29.8. klo 10.30!
Related posts:

Moi!
Kiva että olet palannut päivittämään blogiasi. Samasta aiheesta blogailen minäkin, mutta sillä erotuksella että olen jumppaaja ja sinä ohjaaja
Olisikin hauska lukea juttuja erityisesti ohjaajan näkökulmasta. Mikä on parasta/ikävintä ohjaajan työssä? Mitä ovat liikunnalliset ambitiosi? Miksi olet ryhmäliikuntaohjaaja, mitkä ovat suosikkituntisi, … millaista on olla työssä kuntokeskuksessa ja miten olet kouluttautunut työhösi
No siinäpä tuli jo pitkä toivelista
Yritän nyt olla aktiivinen ja päivitellä blogia 1-2 krt viikossa. Hyviä pointteja, laitan todo-listalle nuo aiheet