Jumppasaliin mahtuu monenlaisia ihmisiä. Ohjaajia on lähes yhtä montaa eri tyyppiä kuin asikkaitakin. On hyvä, että jokaiselle löytyy jotakin! Millainen jumppaja sinä olet? Millainen ohjaaja miellyttää eniten, haluatko rentoa jumppailua vai kunnon hikirääkin? Seuraavassa on listattu muutamia asiakastyyppejä. Huom! Älä lue otsa rypyssä
Asiakkaat
- Aloittelijat. Usein melko epävarmoja itsestään ja tekniikka on vielä hakusessa. Eivät juurikaan panosta ulkomuotoon, vaan ovat tunneilla

Aluksi itsenä voi tuntea virtahevoksi, mutta siitä se lähtee!
erityisesti liikunnan takia. Motivaatio voi olla esimerkiksi painonpudotus. Keskittyvät yleensä täysillä, jotta osaisivat tehdä liikkeet oikein. Koreografisilla tunneilla saattavat aiheuttaa harmaita hiuksia kokeneemmille jumppaajille ja ohjaajalle poukkoillessaan jatkuvasti väärään suuntaan pari tahtia myöhässä. Aloittelijan kannattaa olla varuillaan, ettei innostu liikaa ja aja itseään jumiin liian lyhyillä palautuksilla. Joka päivä ei tarvitse jumpata ja kannattaa käydä mahdollisimman erilaisilla tunneilla.
-

Painonsiirto viimeisen päälle oikein.
Kaikkitietävät. Tähän ryhmään kuuluvat ovat yleensä 40-50-vuotiaita naisia, jotka ovat jumpanneet samassa kuntokeskuksessa vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä. He tietävät “parhaat vetäjät” ja käyvät vain ja ainoastaan näiden tunneilla. Sijaisohjaajalla on siis todella mukavat oltavat tällaisen ryhmän edessä! Ryhmään kuuluvat asiakkaat ovat myös hyvin vaativia ja yleensä kohtuullisen hyväkuntoisia. Urautuminen on tavallista, joten vaihtelu tuntien tai ohjaajan suhteen voisi tuoda aivan uutta haastetta.

Jos ei tule hiki, treeni ei voi olla tehokas.
- Hikiaddiktit. Käyvät vain kaikkein raskaimmilla tunneilla ja jumppaavat mieluiten pari tuntia putkeen. Usein nuorehkoja ja (yllätys, yllätys) hyväkuntoisia. Eivät ole kiinnostuneet niinkään tunnin fiiliksestä vaan tiukasta temmosta ja isoista painoista. Harrastavat pääosin aerobisia tunteja. Ryhmän edustajia vaanii ylikunto etenkin, jos vapaapäiviä tai palauttavia harjoituksia (body&mind -tunnit, venyttely, rauhalliset lenkit) viikko-ohjelmassa ei juurikaan ole.
- Fanit. Kuuluvat osittain samaan ryhmään kuin kaikkitietävät (kohta 2), mutta

Jumppaaminen on sydämenasia.
tietyn ohjaajan fanittaminen on mennyt vähän överiksi. Käyvät palvomansa ohjaajan tunneilla aina riippumatta siitä, mikä tunti on kyseessä. Fanittajat ovat eturivin tyttöjä eli jumppaavat lähes ohjaajan välittömässä läheisyydessä ja matkivat kaikkia tämän eleitä parhaansa mukaan. Fanittaja suhtautuu ohjaajaan kuin idoliin eli haluaa säilyttää tietyn etäisyyden. Fanittajan jumppaharrastus joutuu kriisiin, kun ohjaaja lopettaa tai vähentää tuntejaan radikaalisti.
- Normijumppaajat. Suurin osa asiakkaista kuuluu tähän ryhmään. Käyvät jumpassa satunnaisesti, keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Ratkaisevaa on jumpan aika, ei sisältö tai ohjaaja. Käyvät monipuolisesti eri ohjaajien tunneilla. Kuten aloittelijoillakin, tärkeintä on ylipäätänsä päästä liikkumaan. Haasteena normijumppaaja voi välillä poiketa tutuista ja turvallisista painoista ja haastaa itsensä tarttumalla painavampiin puntteihin.
No related posts.